Viiman valitseminen tapahtui enemmän tunne- kuin faktapohjalta, se vain oli eniten oman oloinen. Narttupennut olivat kaikki hyviä, mutta Viimalla oli vaalein karva, ehkä vähiten kulmauksia takana ja suhteessa matalampi rintakehä kuin muilla nartuilla. Ihan mukiinmenevän näköinen, mutta turhan pieni (58 cm) siitä tuli. Näyttelystä sillä on ansaittu EH.

Luonteeltaan Viima on räväkkä ja oma-aloitteinen, jopa röyhkeä mitä ruokaan tulee… Lauman vanhempia narttuja se yrittää pomottaa ja nämä ovat turhan lempeitä sanomaan sille takaisin. Vieraita aikuisia koiria kohtaan Viima on valitettavan epävarma, mikä näkyy joissakin tilanteissa puolustushaluina. Toisaalta vieraiden ja tuttujen pentujen kanssa Viima on paras mahdollinen leikittäjä, kärsivällinen ja osaa väliin hurjasta vauhdistakin huolimatta varoa pienempiä. Vieraita ihmisiä kohtaan Viima ei ole niin täysin avoin kuin pitkäkarvaisten tulee olla, se haukkuu terävästi kun joku tulee pihaan, eikä mene sillä tavalla heti häntä heiluen vieraita vastaan kuin muut koiramme. Hetken perästä kyllä mennään hakemaan rapsutuksia. Lapsille Viima on lempeä ja osallistuva leikkikaveri, palloleikit voivat olla hyvinkin vauhdikkaita ja toisaalta sitten rauhoitutaan taas ”maan tasalle”.

Koulutettavuudeltaan Viima on turhan pehmeä yhdistettynä erittäin voimakkaaseen riistaintoon, mikä on hiukan haasteellinen yhdistelmä. Liikkeiltään se on vauhdikas ja hakukuvio tuntuu olevan luontainen, nenä pelaa, riista löytyy ja seisontataipumus on voimakas. Junkkarista Viima sai hienon NUO2-palkinnon, vaikka koulutusta taustalla oli erittäin vähän emännän vauvakiireiden vuoksi. Mutta nopeasta koulutuksesta tuli jälkiseuraamuksia. Peräänmenon pois kitkeminen tapahtui pehmeälle nartulle turhan nopeasti ja kovakätisesti, heti perään osui vielä miesten riekkojahtikeikka, missä Viimalle pudotettiin ilman etenemistäkin. Tästä seurasi etenemisongelmia, joiden kanssa nyt tehdään töitä. Vieraiden miesten kanssa Viima etenee hyvin, emännän kanssa huonosti... Vesinoudossa on tapahtunut huikeaa kypsymistä koiran aikuistuttua ja emännän kanssa toimitun ajan lisäännyttyä, Viima mm. sukeltaa haavakkosorsan perään tarvittaessa. Nyt metsästellään rauhassa, kokeisiin osallistumisiin ei Viiman kanssa ole niin paineita, Viima kun ei ole jalostuskoira leikatun olkanivelen ja osaltaan myös luonteen vuoksi. Siitäkin huolimatta, että Viimalla on monessa suhteessa hienot taipumukset metsästyksellisesti ja sellaista yhteistyöhalua metsällä, että sen kanssa on ilo työskennellä.

Viima on valloittanut koko perheen lapsia myöden. Se vain on niin…Viima!